Tunteet ovat parisuhteen kieli

Uncategorized Mar 10, 2021

”Voimme ajatella parisuhdetta yhteisenä tanssina, jonka musiikkina ovat  tunteet.”

Jos toinen moshaa Metallicaa ja toinen keinuu kevyesti Jari Sillanpään iskelmän tahdin mukaan, yhteinen tanssi ei ole kovinkaan sujuvaa.  

Meidän on ymmärrettävä, ilmaistava ja kuultava toistemme tunteita voidaksemme hyvin parisuhteessamme ja saadaksemme yhteisen tanssin sujumaan. Meidän on opittava kuuntelemaan toistemme musiikkia. 

Tunteet ovat ikiaikaisia neuvonantajia. Ne on ohjelmoitu biologiaamme toimimaan ennen ajatusta. Niiden ydinfunktio on pitää meidät hengissä.

Tunteet ovat siis kehittyneet huolehtimaan meistä. Siksi valtaosa perustunteista on epämiellyttäviä kuten pelko, inho, viha, suru.  Niiden tehtävä on aktivoida kehomme toimimaan, ja auttaa meitä selviytymään vaaran paikoista. Tunteet, kuten viha tai pelko auttavat meidät pakenemaan, tai valmistavat meidät hyökkäämään. Inhon tehtävä on automaattisesti välttää meitä esim. syömästä pilaantunutta ruokaa. Suru hidastaa ihmistä, mutta se herättää muissa empatiaa ja saa läheisemme kääntymään meidän puoleemme, jotta voimme selvitä. Hämmennys saa meidät pysähtymään silloin, kun saamamme viesti on jollain tavalla poikkeava ja meidän täytyy uudelleen määritellä tilanne ja suunnata toimintaamme vastaavan paremmin muuttunutta tilannetta. Useiden tutkijoiden jäsentämissä perustunteiden joukossa vain yksi myönteinen tunne, mielihyvä. Sen tehtävä on viedä meitä kohti ja saada lisää ”hyvää”.

Tästä biologisesta faktasta käsin voimme ymmärtää, että pelkkien positiivisten tunteiden tunteminen ei ole mahdollista. Kieltämällä, turruttamalla ja sivuuttamalla hankalalta tuntuvat tunteet, me laitamme suurimman osan sisäisestä viestinnästämme kiinni. Lukemattomat tutkimukset osoittavat, että tunteiden tukahduttaminen on epäterveellistä niin psyykkisesti kuin fyysiestikin. Puhumattakaan siitä, miten haitallista se on suhteidemme kannalta. 

Elossa pysymisen ohjelmointi ohjaa koko eläinkuntaa, myös meitä ihmisiä. Tunteet ovat tärkeä osa tätä ohjelmointia. Arkipäiväisissäkin kohtaamisissa meidän aivomme lukevat viestejä ikiaikaisen koodauksen mukaan. Evoluutio on ajan saatossa muovannut aivojamme yhä taitavammaksi lukemaan uhan vihjeitä ja rakentanut hermostomme reagoimaan, jotta voisimme säilyä hengissä. Vaikka maailma on muuttunut, emme enää elä samalla tavalla jatkuvien vaarojen keskellä kuin esivanhempamme, meidän aivomme ovat samanlaiset kuin vuosituhansia sitten. 

Elossa pysymiseen ohjelmointiin kuuluu myös automaatio, joka auttaa meitä liittyvään toisiimme, sillä yksin ihminen on todella avuton ja suuressa vaarassa. Tämä automaatio on nimeltään kiintymyssuhde. Olemme ohjelmoituja kiinnittymään, kääntymään toistemme puoleen, luomaan tunnesuhteita ja rakastamaan, jotta emme jäisi yksin. Meidät ihmiset on luotu olemaan riippuvaisia toisistaan. 

Koska kiinnittyminen ja yhteys toiseen ihmiseen on ollut selviytymisen kannalta ihmisille olennaista, olemme erityisen tarkkoja lukemaan vihjeitä toistemme kasvoista tai äänensävystä. Vihjeen lukeminen tapahtuu nanosekunnissa. Siis paljon nopeammin kuin meidän ajatteleva aivoalueemme voi toimia. Vihjeiden lukeminen ja niihin reagoiminen tapahtuu automaattisesti ja usein tiedostamattomasti. 

Jos näemme puolisomme kasvoilla hymyn, lämpimän katseen, kuulemme hänen äänessään lämpöä tai tunnemme hänen rauhoittavan kosketuksensa, koemme usein mielihyvää ja suuntaudumme kohti puolisoamme. Kehomme on rauhassa ja koemme olevamme turvassa. Kuvaamme tätä hetkeä usein sanalla rakkaus. 

Mutta jos poimimme toisen kurtistuneet kulmat, vihaisen katseen tai ilmeettömyyden, aivomme koodaa ne uhkana. Silloin me reagoimme ja automaattiset suojamekanismimme aktivoituvat. Me taistelemme tai pakenemme.

Taistelu näkyy parisuhteessa usein vaativuutena, kriittisyytenä, huutamisena ja vihaisuutena. Pakeneminen taas näkyy vetäytymisenä, puhumattomuutena, sulkeutuneisuutena ja poispäin kääntymisenä, tai joskus kokonaan poistumisena paikalta. 

Parisuhteessa me siis reagoimme jatkuvasti toisiimme. Kun emme ymmärrä omia tai puolison tunteita, aivomme lukevat helposti vaaran vihjeitä ja suojaavat selviytymismekanismimme alkavat ohjaamaan meitä. Näissä hetkissä koemme avuttomuutta. Tunnemme, ettemme pysty hallitsemaan vihan tunnetta, voimme kokea ahdistusta tai kärsimme latteudesta ja tunnottomuudesta. 

Kun taistelemme yhteydestä ja hyökkäämme toista vastaan saamme tahtomattamme puolisomme pelkäämään ja kokemaan meidät uhkana. Tai me pakenemme, hiljenemme ja sulkeudumme, jolloin jäämme yksin ja jätämme myös puolisomme yksin. 

Evoluution ja biologian näkökulma antaa meille uuden ja erittäin merkityksellisen tulokulman parisuhteen vaikeuksien ymmärtämiseen. Emme ole lapsellisia, emmekä reagoi turhaan, emmekä satuta toisiamme tarkoituksenmukaisesti. Kun voimme ymmärtää biologiaamme, voimme nähdä, että parisuhteen vaikeudet eivät ole mystisiä ja outoja, vaan todella inhimillisiä selviytymistarinoita. Voimme oikeastaan ajatella, että reagoimme aina kun rakastamme. 

Suuttuminen nousee, kun kadotamme yhteyden rakkaaseemme. Kun emme tule ymmärretyksi tai koemme ettei hän välitä tai koemme hänen toimivan jollain tavoin meitä vastaan. Suuttumus on suojautumista, ”minua ei saa kohdella näin” ja se on myös pyrkimystä tunneyhteyteen. Se on kaipausta takaisin rakkaudelliseen yhteyteen. 

Vetäytyminen on yritystä välttää riitaa tai yritystä rauhoittaa jo alkanutta riitaa, ettei se menisi entistä pahemmaksi. Vetäytyminen on myös yritys suojella suhdettamme. Vetäytymisen taustalla on sama kaipaus: päästä takaisin rakkaan luo. 

Voimme pysäyttää kivuliaat riidat tai etääntymisen kehät, kun kuulemme toistemme musiikin. Tunneyhteyden katkoksen korjaaminen on mahdollista, kun ymmärrämme, että hevin tahtiin moshaava puolisomme taistelee yhteydestä. Hän ei ole paha tai ilkeä, vaan hädissään ja haluaa palauttaa yhteyden takaisin. 

Ja kun ymmärrämme, että kepeän iskelmän tahdissa keinuva kumppanimme, ei ole välinpitämätön ja mitätöivä, vaan hän yrittää suojella arvokasta ja tärkeää suhdetta. Kepeän pinnan alla hänkin välittää ja on hädissään yhteydettömyydestä ja yrittää parhaansa ja kaipaa takaisin rakkaansa luo.

On huojentavaa ymmärtää, että me kaikki taistelemme rakkaudessa omilla keinoillamme, mutta päämäärä on sama. Saada rakastaa ja olla rakastettu. 

Kirjoittaja:

Eira Eklund-Mikola

psykologi, paripsykoterapeutti

 

Close

50% Complete

Kaksi askelta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do itsusmod temporid incididunt ut labore and dolore magna aliqua.