Parisuhdetta voi hoitaa

Parisuhde on elävä organismi, joka ei selviä hengissä ilman hoitamista. 

 Usein kun yritämme hoitaa suhdettamme, keskitymme helposti vain pintapuolisiin asioihin. Se mikä on näkyvää, siihen on helppo tarttua. Jos esimerkiksi ongelma on roskien vienti, on ymmärrettävää, että asia ratkaistaan vaikkapa sopimalla vuorot. Joskus pienet sopimukset auttavat, mutta usein käy niin, että samantyyppinen riita tulee esille toisessa asiassa. 

Parisuhteen riitojen ymmärtämisessä on olennaista, että osaamme mennä pintatasoa syvemmälle ja hoitaa oikeita asioita. Parisuhdetiede auttaa meitä ymmärtämään, että pelkkä asioihin painottuva puhuminen ja ratkaisujen etsiminen ei riitä suhteen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, eikä varsinkaan korjaa suhteessa olevia kipukohtia. 

Parisuhteen hankalissa kohdissa on aina kysymys tunteista ja parin välisen tunneyhteyden heikkenemistä. Suhde voi hyvin vain, jos riittävä tunneyhteys on mahdollinen.

Olennaisinta on oppia puhumaan tunteista

Tunteista puhuminen ei tietenkään ole helppoa, ja monetkaan meistä eivät ole saaneet kotoa riittäviä eväitä siihen. Monet meistä välttelevät tunteisiin menemistä, sillä on pelottava ajatus, jos velloviin tunteisiin jää jumiin.

Monella meistä on kokemuksia siitä, että kun palaamme riitaan ja suhteen vaikeaan hetkeen, se leimahtaa uudelleen käyntiin. Siksi on ymmärrettävää, että mieluummin karttelemme vaikeita asioista, ja yritämme pitää suhteen hyvinvoivana ilman, että hankalia tunteita pohditaan.

Mutta tämä vie vääjäämättä suhdetta huonoon suuntaan, sillä hankalat tunteet ovat osa ihmisyyttä. Niitä ei voi kukaan meistä sivuuttaa. 

Parisuhteen hyvinvoinnissa olennaista on siis pystyä puhumaan tunteista, niistä hankalistakin. Onneksi se on mahdollista oppia, vaikka ei vielä osaisikaan. Nyt meillä on olemassa kartta, jonka varassa voimme navigoida tunteiden maailmassa ilman, että hukumme suohon.

Tunnekeskeinen pariterapia antaa meille kartan parisuhteeseen

Suomen pariterapiakentälle on viimeisen viidentoista vuoden aikana vakiintunut uudenlainen hoitomuoto, joka on Tunnekeskeinen pariterapia. Se on kanadalaisen Susan Johnsonin 1980-luvulla kehittämä, erittäin tutkittu ja tuloksellinen parisuhteen hoitomuoto. 

Tunnekeskeinen terapia avaa ymmärryksen rakkauden logiikkaan. Se tekee ymmärrettäväksi sen, miksi me kaikki tunnemme ja reagoimme parisuhteissamme tietyillä tavoilla. Parisuhteessa voimme erottaa universaaleja “kaavoja”, jotka tapahtuvat riippumatta iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, rodusta tai kulttuurista. 

Voimme tunnistaa suhteiden vuorovaikutuskehään liittyviä tunteita ja käyttäytymistapoja, ja nähdä, miten ne muodostavat itseään ylläpitäviä negatiivisia kehiä, eli arjen riitoja tai etäisyyttä. Kun ymmärrämme, mistä on kysymys, meidän ei tarvitse pelätä katsoa suhteemme hankalia kohtia.

Tunnekeskeisessä pariterapiassa on lukuisten tutkimusten perusteella voitu hahmottaa selkeät askeleet, joita kulkemalla parisuhteen tunneyhteys voi parantua. Tunnekeskeinen pariterapia sopii sen vuoksi käytettäväksi myös terapiahuoneen ulkopuolellakin. Siihen pohjautuvia parisuhdekursseja on tehty hyvin tuloksin ympäri maailmaa jo vuosien ajan.

Nyt olemme päivittäneet myös Tunnekeskeiseen terapiaan pohjautuvaa Peloton Parisuhdekurssiamme.

Kehitimme Peloton Parisuhde -kurssin halusta antaa Tunnekeskeisen pariterapian kartta matalalla kynnyksellä mahdollisimman monelle. Koska tiedämme, että tämän tyyppinen kartta on vaikea omaksua lukemalla tai vain omassa varassa, kehitimme aivan uuden tavan oppia. Teimme kurssista live-webinaarisarjan, johon voi osallistua omalta sohvalta, ja jossa me terapeutit olemme livenä läsnä. Uuden teknologian avulla voimme saada osallistujiin yhteyden, ja olla tukena mahdollisissa hankalissa kohdissa. 

Nyt parisuhteen hoitaminen on helpompaa kuin koskaan. Siihen tarvitaan vain utelias mieli ja oma motivaatio, sekä riittävän perusturvallisuus suhteessa. Me autamme siitä eteenpäin. 

Tulette huomaamaan, että teidänkin rakkaudessanne on logiikka, jota voitte ymmärtää. 

Rakkaus ja tunteet eivät vain tapahdu meille, vaan me voimme vaikuttaa niihin. 

Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan matkalle kanssamme! Lisätietoja kurssista löytyy osoitteessa www.pelotonparisuhde.fi.

 

Eira Eklund Mikola & Hanna Pinomaa

(molemmat ovat psykologeja ja paripsykoterapeutteja)

 

Close

50% Complete

Kaksi askelta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do itsusmod temporid incididunt ut labore and dolore magna aliqua.